AnttiHell

Iso, paha EU

 

EU mielletään usein mielivaltaisena, monoliittisena organisaationa, joka tekee päätökset kaukana päätöstä koskettavasta osapuolesta, ja joka turhalla sääntelyllään aiheuttaa demokratiavajeen - siis sen, että keskivertoäänestäjän ääntä ei kuulla päätöksenteossa. Ihmiset ovat toki enemmän tai vähemmän tätä mieltä, ja EU-vastaisuuden tasoja löytyy useita. Suurin osa kuitenkin perustuu harhaisiin tai poliittisesti ja taloudellisesti virheellisiin mielikuviin. Tämän kirjoituksen tarkoitus on valottaa ja kyseenalaistaa näitä mielikuvia.

 

Otetaan ensimmäisenä aiheeksi kaikista harhaisin ajattelutapa. Sen väittämä on, ettei EU:n päätöksenteko ole legitiimiä, koska sen päätökset tehdään liian kaukana kansalaisesta, johon päätöksenteko kohdistuu. Alkuun voidaan todeta, että EU:n lainsäätäjän tekemät päätökset poikkeavat toisistaan. Kansankielessä ainoaksi EU:n lainsäädäntövälineeksi karrikoitunut Direktiivi on yleisimmin mainittu ja kritisoitu. Tosiasiassa EU:n lainsäädäntövälineistä juuri Direktiivi on se, joka antaa jäsenvaltiolle paljon valtaa. Asetus on ensimmäinen EU:n lainsäädäntöväline, joka on jäsenvaltioissa sitova sellaisenaan. Se vastaa muodollisesti Suomen Eduskunnan asettamaa lakia. Direktiivi sen sijaan määrittää tavoitteen, joka jäsenvaltion on toteutettava itse määrittelemällään tavalla. Usein parjattu Direktiivi ei siis tosiasisassa ole EU:n ehdoton määräys, vaan lainsäädäntömuodoista juuri sellainen, joka mahdollistaa jäsenmaan sitoutumista yhteiseen tavoitteeseen itse määräämillään keinoilla. Kaikkein yleisimmin mainittu ja kritisoitu Direktiivi siis jättää jäsenvaltiolle huomattavan määrän päätösvaltaa. Annettakoon kuitenkin anteeksi, että kansankielessä "Direktiivi" tarkoittanee mitä tahansa EU:n säädöstä, sellaisenaan sitovaa tai soveltamista vaativaa. Siitä huolimatta, mikä EU:n lainsäädäntövälineistä koetaan epädemokraattiseksi, on tässä epädemokraattisuuden ajattelussa ylipäätään muutamia logiikkavirheitä.

 

Suomessa (ja monessa muussa EU-maassa - Yhdistynys Kuningaskunta on ehkä selkein esimerkki) vaahdotaan usein siitä, että valtion suvereniteetti eli itsemääräysvalta on ”myyty” Brysseliin. Perustana on se, että päätökset tehdään kaukana alueelta, johon päätös pääasiassa kohdistuu. Näin on kuitenkin useassa länsimaisessa, toimivaksi luonnehditussa demokratiassa, eikä sitä kyseenalaisteta. EU:ta kritisoidaan liittovaltion luomisesta, mutta harva kyseenalaistaa, tulisiko Yhdysvaltain liittovaltion säädellä lakeja Washington DC:stä käsin, pitäisikö Berliinin säätämien lakien koskettaa koko Saksaa, tai tulisiko koko Venäjän olla Moskovan päätäntävallan alla. Tästä voidaan loogisesti jatkaa Suomen tasolla kysymykseen, että onko demokraattisesti legitiimiä, että Arkadianmäellä säädetään lakeja, jotka koskettavat kaikkia suomalaisia aivan pohjoisinta Lappia myöten. Huomioiko Eduskunta riittävästi päätöksenteossaan enontekiöläisten elämäntavan ja elinkeinon?

Yksittäisen valtion suvereniteetti on kansainvälisen järjestyksen kulmakivi, mutta usein liiaksi korostettu. On täysin arbiträäristä, mielivaltaista, että Helsinki saa päättää koko Suomen asioista, mutta Bryssel ei. Logiikassa, jonka mukaan Helsinki tietää hyvin lappilaisten asioista, mutta Bryssel ei Suomen, on jotain vialla - ja pahasti. Mekanismi, joka takaa kansalaisten edustuksen niin Eduskunnassa kuin Euroopan Parlamentissa on täysin sama - mutta jostain syystä se, että yli valtiorajojen säännellään, on väärin. Yhdysvallat on kokoluokassaan noin Euroopan Unionin kokoinen liittovaltio, mutta kukaan ei kyseenalaista Yhdysvaltain keskushallinnon legitiimiteettiä, vaikka äänestysaktiivisuus olisi alhaisempi, mitä Euroopan Unionin suoraan valituissa demokraattisissa instituutioissa.

Mielenkiintoisena lisänä tähän voidaan lukea mielipiteet, jotka vastustavat EU:n päätöksentekoa siitä syystä, että itsemääräämisoikeus on ”myyty” ulkopuoliselle. Ensinnäkin edustuksellisen demokratian periaate perustelee tämän: jos suomalaiset kansanedustajat - jotka periaatteessa tukevat Suomen kansan mielipiteitä (jos joku on tämän kanssa eri mieltä, vastustus tulisi kohdistaa koko edustukselliseen demokratiaan ja vaatia esim. ”Sveitsin mallia” eli sitovia kansanäänestyksiä) - päättävät liittyä EU:hun, se kuvastaa kansan tahtoa ja valintaa. Toiseksi, koko päätöksenteko on samalla mekanismilla ulkoistettu Helsinkiin keskitetysti. Eikö samalla logiikalla ajatteleva savolainen kokisi, että savolaisten päätöksenteko on myyty Helsinkiin, sen sijaan että kaikesta päätettäisiin Kuopiossa? Rajanveto ei perustu logiikkaan, vaan on täysin mielivaltainen. Kuitenkin jo vuosisatoja valtiojärjestys on perustunut tiettyjen, haluttujen asioiden keskittämiseen julkisen vallan alaiseksi.

On siis absurdia, että niin kutsuttua demokratiavajetta perustellaan sillä, että päätöksenteko on tietyn kilometrimäärän verran kauempana paikasta, joita päätökset koskettavat. Vielä absurdimpaa on väite, että päätöksenteko on ulkoistettu muille, kun samat henkilöt kuitenkin hyväksyvät kysymättä Eduskunnan oikeuden päättää Suomen asioista, mutteivät  Brysselin valtuuksia tehdä päätöksiä, johon Suomen demokraattisesti valitun Eduskunnan jäsenet ovat yksimielisesti suostuneet. Tällä logiikallahan ainoastaan kunkin kunnan edustajat saisivat päättää kyseisen kunnan asioista, eikä Eduskunnalla olisi asiaan mitään sananvaltaa. Kuitenkin äänestäjät ovat valinneet tehtävään kansanedustajia, joilla on täysin validi mandaatti toteuttaa äänestäjiensä ajamia poliittisia viestejä.

Vielä absurdimpaa on, että politiikkaan turhautuneet äänestäjät kokevat, että EU:n tasolta tuleva sääntely on jotenkin mielivaltaisempaa, kuin Arkadianmäen päätökset. Aivan samalla tavalla ja samalla mekanismilla valittavat edustajat toteuttavat edustuksellista demokratiaa niin Arkadianmäellä kuin Brysselissä. Jos joku on periaatteen puolesta sitä mieltä, ettei Brysselissä saa tehdä Sallaa koskevia päätöksiä, looginen jatkumo olisi, ettei sitä saa tehdä myöskään Helsingissä. Rajanveto kansallisen ja ylikansallisen välillä on täysin keinotekoinen. Tämän kruunaa vielä se, ettei suuri osa EU:ta vastustavista kansalaisista ole ylipäätään sitä mieltä, että geopoliittisesti kaukana oleva päätöksenteko olisi hallinnollisesti väärin. Hyväksytään kyseenalaistamatta, ettei Bryssel voi tehdä asianmukaisia päätöksiä, mutta että Helsinki voi.

Monet toistavat mantranalaisesti, että heiltä ei kysytty lupaa, kun markasta siirryttiin euroon, tai että liityttiin Unioniin. Mutta kysyttiinkö heiltä, kun päätettiin, että alkoholia ja tupakkaa saa ostaa vasta 18-vuotiaana, tai mistään tahansa muusta laista? EU:n edustuksellisen demokratian väitetyt ”vajeet” ovat aivan tasavertaisia niin kutsutusti ”tavallisen” edustuksellisen demokratian kanssa. Suomalainen saa oman äänensä kuuluviin olemalla äänestysikäinen ja oikeustoimikelpoinen, ja tätä seuraten äänestämällä. Kaikki valittavat EU:n sääntelystä, sen sijaan Eduskunnan sääntelystä ei valita kukaan - koska ymmärretään, että nämä edustajat ovat kansan valitsemia. Tätä ”logiikkaa” ei kuitenkaan sovelleta loogisesti kansallista päätöksentekoa pidemmälle. Suomen kansa on antanut kantansa EU-jäsenyydelle ja kaikelle, mitä se tuo tullessaan, äänestämällä valtaan poliitikkoja, jotka hyväksyvät kyseisen jäsenyyden. Jos oltaisiin oltu vahvasti eri mieltä, seuraavissa vaaleissa oltaisiin äänestetty poliitikkoja jotka ajavat EU-eroa hinnalla millä hyvänsä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Edustuksellinen demokratia on puhunut. Heikoin asetelma väittelyssä on ihmisillä, jotka kokevat, että päätöksenteko on ulkoistettu, mutta eivät äänestä Suomessa. Edustuksellisen demokratian vastustaminen periaatteesta on asia erikseen, mutta sen arvostelu siitä näkökulmasta, että päätökset tehdään liian kaukana ihmisestä, on älyllisesti täysin arvotonta, jos hyväksyy tietyn tason edustuksellisen demokratian kuitenkaan osallistumatta siihen.

Ongelman muita kohtia eritellään seuraavissa blogikommenteissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Rami Puustinen

Tietynasteinen EU-vastaisuuteni (tai ehkä tarkemmin EU-kriittisyys) ei perustu siihen kuinka edustuksellinen demokratia EU:ssa toteutuu tai jää toteutumatta, vaikka toki tässäkin suhteessa on toivomisen varaa ja päällisin puolin pitäisin EU:ta byrokratiana, en demokratiana. Isoimmat ongelmat ovat kuitenkin hieman paradoksaaliset: liian keskitetty päätöksenteko, mutta toisaalta myös liian hajanainen 'organisaatio'.

Keskitetyllä päätöksenteolla en sinänsä tarkoita EU:ta sinänsä, vaan sitä kuinka prosessi tosiasiallisesti etenee: kriisin ilmaantuessa Ranskan ja Saksan johtajat tapaavat, päättävät miten tähän pitäisi reagoida EU:n toimesta ja tämä on tietyssä mielessä jo ulospäin ikäänkuin EU:n virallinen linja. EU ei tässä prosessissa ole edes itsenäisen oloinen tekijä.
Mutta seuraavassa vaiheessa kun pitäisi oikeasti saada koko EU mukaan niin ilmaantuu toinen ongelma eli systeemin hajanaisuus: EU maat kokoontuvat, pitäisi tehdä jotain (eli mitä R ja S haluaa) mutta tämä ei tietysti kaikille jäsenmaille kelpaa ja alkaa pitkät neuvottelut ja kompromissien teko, lopputuloksena enemmän tai vähemmän vesitetty puolivillainen ratkaisu, joka ei oikeastaan ratkaise mitään.

Tuoreena esimerkkinä tästä on 2015 alkanut pakolaiskriisi. Pakolaisia tulee ylimäärin eurooppaan, jäsenmaat reagoivat tähän kukin omalla tavallaan, raja-aitoja pystytellään ja tarkastuksia palautetaan jäsen-valtioiden välille EU:lta kyselemättä. EU tasolta reagointi: kuukausien väännön jälkeen sovitaan taakanjaosta (muistaakseni koskien 250 tuhatta pakolaista, kun Euroopassa on jo reilu miljoona) kuorman tasaamiseksi. Ja kirsikkana kakun päällä edes tätä vesitettyä päätöstä ei ole toteutettu useammassa EU maassa.

Mielestäni mitä tahansa hallintoa pitäisi arvostella sen saavutusten kautta. Kun katsoo EU:n saavutuksia Euroopan kriiseissä (pakolaiset, syyria, ukraina, kreikka, brexit, ilmastonmuutos) ei mielestäni voi antaa hyväksyttävää arvosanaa miltään osin.

Käyttäjän AnttiHell kuva
Antti Helle

Matti:
Sitoviin kansanäänestyksiin perustuvaa kansalaiskeskustelua käytetään kuitenkin harvoin; yleensä koetaan, että edustuksellinen demokratia on riittävää. Jos kansalaiset olisivat kyllin vahvasti jotain mieltä, he pystyvät kyllä äänestämällä saavuttamaan sen lopputuloksen, mitä kyllin tärkeästä asiasta pidettävällä sitovalla kansanäänestyksellä voitaisiin päättää. EU:n tiimoilta on kuitenkin käyty hyvin runsaasti kansalaiskeskustelua, eikä vastarinta ole ilmeisesti ollut kyllin suurta että olisi aiheuttanut poliittisia toimia mihinkään suuntaan. Kuten sanottu, sitova kansanäänestys on erittäin harvinaista; suoran demokratian sijaan edustuksellinen demokratia on länsimaissa normi.

Rami:
EU on aiheena ja organisaationa sen verran, no, monoliittinen, että siitä keskustelu on ylipäätään yleensä mielekkäämpää osa-alueittain. Toki pohdintoja kokonaisuudesta voi tehdä, mutta tekstistä tuli jo sellaisenaan tarpeeksi rönsyilevä (osittain johtuen kirjoittajan tajunnanvirrasta, myönnettäköön). En kuitenkaan halunnut tähän avata keskustelua, onko EU ylipäätään hyvä vai paha, tai että mitä epäkohtia siinä on - moisesta keskustelusta häviää helposti fokus, kun siinä on niin monta kiistanalaista osa-aluetta. Tämän kirjoituksen keskeinen sanoma liittyikin koettuun 'demokratiavajeeseen', ja siihen, että yleisen väittämän mukaan Suomen päätöksenteko ja itsemääräämisoikeus on väärin perustein ulkoistettu Unionille. Tarkoitus olikin kiinnittää huomiota tämänlaisen argumentin logiikan puutteeseen ja rajanvedon keinotekoisuuteen. On toki paljon perusteltuja kriittisiä näkemyksiä, jota EU:n suuntaan voi kohdistaa, mutta tämä kyseinen argumenttisarja ei lukeudu niihin.

Sanottakoon kuitenkin, että tuohon esille tuomaasi ongelmaan - siihen, että päätöksenteko on toisaalta keskitettyä, mutta kuitenkin erittäin hajanaista - on erittäin looginen, joskin erittäin epäsuosittu ratkaisu: EU:n integraatiota pitäisi syventää liittovaltion suuntaan. Kuten aivan perustellusti sanot, EU:n päätöksenteko on jossain määrin yhtenäistä, muttei yksikkönä poliittisesti kuitenkaan tyydyttävää. Jos EU:n jäsenvaltiot eivät kaikki pitäisi hallussaan vielä suvereniteetin rippeitä sieltä sun täältä, tietyiltä osa-alueilta joissa vaaditaan joko 51% huomattavasti suurempaa enemmistöä tai jopa konsensusta, olisi sen päätöksenteko ja toiminta poliittisena yksikkönä paljon jouhevampaa. Jotta näin ei olisi, on melko itsestäänselvää että EU:n keskeisillä elimillä pitäisi olla valta sitoa jäsenvaltioita puhtaasti enemmistön äänten mukaisesti, vailla yksittäisten jäsenvaltioiden veto-oikeutta. Tämän saavuttaminen on tietysti poliittisesti haasteellista, kun nykyisenkin laajuista integraatiota vastustetaan kuitenkin melko laajalti, mutta se tekisi EU:sta tehokkaamman toimijan. Se, että onko tämä kokonaisuudessaan toivottavaa, on monitahoinen asia - tähän päätöksenteon vaikeuteen ja kompromissipakkoon liittyen se on kuitenkin yksiselitteisen totta, että jos Unionin keskuselimet eivät olisi niin riippuvaisia yksittäisten valtioiden hyväksynnästä päätöksilleen, sen poliittinen voima olisi huomattavasti suurempi.

Kun kerran ollaan päätetty mennä pelkkää talous- ja tulliliittoa (mikä EU pohjimmiltaan on, tai on ollut) pidemmälle, olisi loogista viedä se poliittisestikin yhtenäisempään suuntaan. Nykyinen järjestelmä sietämättömästi rajoittaa tahoillaan niin jäsenvaltioiden kuin Unioninkin päätöksentekoa.

Käsittelen myöhemmin muita EU:hun liittyviä ongelmia, joko väitettyjä tai todellisia, mutta kirjoituksessasi pisti silmään ne "kriisit" Euroopan sisällä, jotka nostit esille. Jos nuo ovat pahimmat ongelmat, meillä on pullat melko hyvin uunissa. Kaikki ovat toki todellisia ongelmia, mutta mielestäni on merkittävää, että EU:n aikakaudella Euroopassa - tai Unionin alueella - sota on ainoastaan historiankirjoista tuttu käsite. Se, missä määrin tämä on EU:n ansiota, vaatii spekulointia, mutta kiistaton tosiasia on, että entisaikaan yksi sotaisimmista maanosista on nykyään käytännössä vapautettu sotimisen taakasta. On mielestäni loogista, että taloudellinen ja poliittinen liitto ehkäisee valtioiden keskinäistä sotimista - ja juuri tähän tarkoitukseen EU alkuperäisessä muodossaan luotiin, lähinnä Ranskan ja Saksan jännitteitä lieventääkseen. Kukapa nyt yhteisiin muroihin haluaisi kusta.

Toimituksen poiminnat